Maarakennuspäivä 30.9.2021

Päivän aikana kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja infra- ja liikennealalta. Vuonna 2021 tapahtuma järjestettiin koronaviruksen takia pienennetyllä kapasiteetilla ja turvaetäisyyksin Finlandia-talolla sekä ensimmäistä kertaa myös etänä striimin välityksellä.

Alta pääset lataamaan ne esitykset, joiden julkaisemiseen saimme esittäjiltä luvan. Julkaisemme esityksiä sitä mukaa kun saamme luvan esittäjiltä.

OHJELMA JA ESITYKSET LADATTAVAKSI

Päivän puheenjohtajana toimii MANK ry:n hallituksen puheenjohtaja, Johtaja Ville Routama/Rudus

11.00   Ilmoittautuminen alkaa & kahvia tarjolla

12.00   Maarakennuspäivän avaus – MANKin hallituksen pj. johtaja Ville Routama/Rudus

12.10   Väyläviraston ja liikennehallinnon ajankohtaiset kuulumisetMANKin neuvottelukunnan pj., hankintajohtaja Pekka Petäjäniemi/Väylävirasto

12.30   Talouden näkymät kohti vuotta 2022 mentäessäPääekonomisti Jouni Vihmo/Rakennusteollisuus

13.00   Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimeenpano ja investointisuunnitelma Toimialajohtaja Pekka Rajala/Väylävirasto

13.30   MAL-sopimukset kaupunkien elinvoimaisuuden, kehityksen ja infran näkökulmasta – Maankäyttöjohtaja Jyrki Lappi/Turun kaupunki

14.00   Kahvitauko

TEEMA 1: HANKKEET JA HANKINTAMENETTELYT

SALI: PÄÄSALI/VERANDA 2

pj. Kimmo Kurunmäki/RAKLI

14.30
Vantaan pikaraitiotien suunnittelu käynnissä – Liikkuminen ja maankäyttö uudelle vuosikymmenelle
Kaupungininsinööri Henry Westlin/Vantaan kaupunki

15.00
Tampereen Hiedanranta rakentuu – Kestävien ja älykkäiden ratkaisujen kaupunginosa
Infra- ja Kehitysjohtaja Reijo Väliharju/Hiedanrannan kehitys

15.30
Infrahankkeen haitat minimiin onnistuneella viestinnällä – Case Hämeentie Helsingissä
Asiakkuuspäällikkö Heidi Kekäläinen/Destia

16.00
Väyläviraston kunnossapidon hankinnat
Johtaja Magnus Nygård/Väylävirasto

TEEMA 2: INFRA MUUTOKSESSA

SALI: VERANDA 3

pj. Kari Muhonen/INFRA

14.30
Malmin entisen lentokenttäalueen esirakentaminen – Kestävä kehitys ohjaa suunnittelua ja hankintoja
Kaupungin massakoordinaattori Mikko Suominen/Helsingin kaupunki

15.00
Katurakentajan kiukkua ja päänsärkyä
Tekninen johtaja Kyösti Ratia/YIT

15.30
Digiturvallisuusstrategia osana älykästä kaupunginosaa – Case: Jyväskylän Kankaan alue
Projektipäällikkö Mika Kataikko/Business Jyväskylä

16.00
Kaivamattoman tekniikan käyttö säästää ympäristöä
Toimitusjohtaja Jari Kaukonen/Kaukotek

TEEMA 3: OSAAMINEN, UUDET TEKNOLOGIAT JA KANSAINVÄLISTYMINEN

SALI: VERANDA 4

pj. Panu Tuominen/INFRA

14.30
Yhteistoiminnan ja allianssikyvykkyyden kehittäminen
Partneri Jari Salo/Juuriharja

15.00
Hankkeen johtamisen työkalut kehittyvät – Allianssin yleiset sopimusehdot, muut uudet RT-sopimusasiakirjat sekä RYL-laatuvaatimukset
Johtaja Jaana Matilainen/Rakennustieto

15.30
Kiertotalous, rakentaminen ja tietomallit
Erityisasiantuntija Matti Kuittinen/Ympäristöministeriö

16.00
Liikenne- ja Infra-alan osaaminen – LIKE-projektin ajankohtaiset kuulumiset
Projektipäällikkö Antti Knuutila/Maarakennusalan neuvottelukunta MANK

16.30   Miten rakennetaan kiertotalouskaupunki – Vanhempi neuvonantaja Oras Tynkkynen/SITRA

17.00   Stipendit

17.15   Palkitseminen: Tömppä ja pikkutömpät

17.30   Buffet ja vapaata verkostoitumista

Twitter feed is not available at the moment.