| MANK ry. Jäsenet Tavoitteet Toiminta Toimielimet Hankkeet ja julkaisut Yhteystiedot Maarakennuspäivä Neuvittelukunnan seminaari Eettiset pelisäännöt ![]() |
|
MANK ry:n tavoitteet ja tehtävät MANK on foorumi, jonka kautta alaa koskettavia haasteita tai ongelmia voidaan ottaa käsittelyyn ja tarvittaessa koota alan voimat asioihin vaikuttamaan ja niitä kehittämään. MANK pyrkii siihen, että maarakennushankkeiden rahoitus nousee tarvetta vastaavalle tasolle. Samalla vaikutetaan niin, että alan tuotanto pysyy mahdollisimman tasaisena resurssien tehokkaan käytön takaamiseksi. MANK seuraa alan suhdanteita ja tiedottaa suhdannevaihteluista jäsenistölleen ja sidosryhmille. MANK pyrkii eri tavoin vaikuttamaan tekniset, taloudelliset ja ympäristökysymyksiin liittyvät näkökohdat huomioonottavan ja kestävän kehityksen periaatteita tukevan maarakennuskäytännön vakiinnuttamiseksi. Maarakennusalan teknologiaan perustuvan ympäristötekniikan käyttöönottoa edistetään. MANK toimii sellaisten tutkimus- ja kehityshankkeiden käynnistämiseksi, jotka edellyttävät monien alalla toimivien osapuolten yhteistoimintaa. MANK seuraa ja arvioi alan ajankohtaisia koulutuskysymyksiä. Erityisesti pyritään siihen, että koulutuksessa otetaan huomioon kansainvälistyminen. Työntekijäkoulutuksen kehittämiseksi käynnistettyä työtä jatketaan, kunnes koulutusjärjestelmä täyttää alan tavoitteet. Alan kansainvälistyvien markkinoiden selvittämiseksi ja niillä toimimisen edellytysten parantamiseksi MANK järjestää yhteistoimintaa ja tiedonvälitystä. |